Satanen oli saanut tietoonsa tapauksen jossa bussikuski oli paiskannut pihalle matkustajan, jolle ripeä perille pääseminen ei kelvannut. Bussikuski toimi mielestäni aivan oikein. Pikkuusenko on tuskastuttavaa, kun joskus joutuu nynnivän bussikuskin kyytiin. Ihmettelin tätä samaa bussimatkustajien hitaudenkaipuuta kirjoituksessani jo vuonna 2000, mutta ilmiö näyttää olevan edelleen ajankohtainen.

Koittakaa nyt hyvät ihmiset ymmärtää, että ei ne paikallisliikenteen bussit ole mitään nähtävyyksien katselemista varten. Tässä siis rautalangasta väännetyn ohjeet pääkaupunkiseudun bussimatkustajille:

  1. Nouse bussiin reippaasti
  2. Vilauta matkakortti lukijalle ja moikkaa kuskia
  3. Siirry välittömästi istumaan tai vapaiden paikkojen puuttuessa ota jostain tiukasti kiinni, äläkä irrota otettasi vaikka mitä tapahtuisi.
  4. Nauti nopeasta siirtymätaipaleesta määränpäähän. (Nauttiminen tarkoittaa sitä, että et ala itkemään vaikka kuski ajaisikin koko ajan kuin viimeistä päivää. Sitä paitsi valittamisesi menee kuitenkin kuin kuuroille korville, jos et osaa somaliaa tai muita afrikkalaisia kieliä)
  5. Bussista poistuessa heilauta kiitokseksi kuskille kättä.

Näillä ohjeilla bussimatkustaminen pitäisi onnistua kivuttomasti. Lisäksi kannattaa tietysti varautua opastamaan reitiltä eksynyt kielitaidoton kuljettaja takaisin reitille, jos bussifirmalla olisi sattunut jäämään työntekijän perehdyttäminen taas tekemättä.