Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Revontulia moni ei näe koskaan ja niitä pidetään harvinaisena ilmiönä. Etelä-Suomessa eteläistä sijaintia suurempi ongelma revontulikuvauksessa on valosaaste, mutta kun mennään isojen kaupunkien ulkopuolelle ja maakuntien Suomeen, voi revontulia nähdä, ainakin himmeänä, hyvinkin monena iltana. Tässä alla on muutama vinkki revontulikuvaukseen. Ohjeissa on oletettu, että tiedät jo aika paljon valokuvauksesta ja tunnet kamerasi, mutta revontulien kuvaaminen on vieraampaa. Sinulla on myös kameraa varten jalusta. Käsivaralta revontulikuvaus ei onnistu.

Revontulikuvauksessa, kuten muussakin kuvauksessa pelataan lähinnä kolmella muuttujalla.

1. Objektiivin valovoima (aukko, eli f-arvo)
2. Valotusaika
3. Herkkyys (ISO-arvo)

ja kahdella kiinteällä suureella

1. Objektiivin avautumiskulma (polttoväli)
2. Tarkennus

Käydään läpi ensin nuo kiinteät. Mitä voimakkaampi revontulinäytös on, sitä laajempaa kuvakulmaa tarvitaan. Perusobjektiivin 18 millillä pääsee toki alkuun, mutta itse pidän enemmän esim 14 mm objektiivista, joka tämäkin käy joskus ahtaaksi. Mutta tämä on sitten jo aika paljon kukkarostakin kiinni. Rahalla saa hyvää lasia, mutta 1000 € objektiivi ei todellakaan ole välttämättömyys revontulikuvauksessa.

Tarkentaminen on revontulikuvauksessa samalla helppoa ja vaikeaa. Tarkennuspiste on helppo valita, eli tarkennetaan äärettömään. Vaikeus alkaa sitten siinä, kun pitäisi saada objektiivi sinne äärettömään, jos objektiivissa ei ole tarkennusrengasta jossa on äärettömän paikka merkitty. (ja joissain objektiiveissa ääretön ei silti ole siellä minne se on merkitty). Automaattitarkenteisessa objektiivissa voi kokeilla, josko automaattitarkennus suostuisi pimeässä toimimaan sen verran, että tarkennuksen saisi otettua esimerkiksi kauempana olevaan valopisteeseen (maston lentoestevalot, kaukainen katuvalo tms). Jos tarkennus saadaan onnistumaan, laitetaan objektiivi sen jälkeen manuaalitarkennusasentoon ja pyritään välttämään tarkennusrenkaan liikkumista.

Manuaalitarkennuksen voi tehdä samalla periaatteella. Etsimen kautta se ei oikein onnistu, vaan kannattaa laittaa kamera näyttämään kuvaa takanäytöltä ja zoomata se (digitaalisesti!) johonkin valopisteeseen. Sitten vaan pyöritellään tarkennusrengasta, kunnes valopiste näyttää mahdollisimman tarkalta.

Objektiivin aukko on revontulikuvauksessa aika helppo valita. Valitaan pienin mahdollinen aukkoarvo. Tähän on toki poikkeus: Monet objektiivit piirtävät tarkimmine hieman himmennettynä. Esim jokin f2.8 objektiivi saattaa tehdä nätimpää jälkeä arvolla f4. Tätä voi kokeilla ainakin kirkkaimpien näytösten aikana, joissa on varaa tinkiä maksimaalisesta valovoimasta. Huom! Jos vaihdat aukkoa, tarkista sen jälkeen myös tarkennus kohdalleen.

Valotusaika ja herkkyys kulkevat käsi kädessä ja niitä säädetään käsin. Kameran automatiikat eivät oikein tahdo revontulikuvauksesta selvitä.

Mitä suurempi herkkyys, sitä lyhyempää valotusaikaa voi käyttää. Uudemmissa järjestelmäkameroissa ISO-arvojen maksimit ovat tuhansissa, jopa yli kymmenen tuhatta. Ihan tappiin ei ISO:a kannata kuitenkaan laittaa, koska samalla kohina kasvaa. Mitä pienemmällä ISO-arvolla pystyy kuvaamaan, sitä parempi. Omalle kameralle sopiva suurin  ISO-arvo kannattaa haarukoida jo etukäteen, niin sen kanssa ei tarvitse enää arpoa sitten kun taivaalla on vuosisadan revontulimyrsky. Peruskameroilla sopiva väli löytynee jostain 800-2000 ISO-arvojen väliltä. Riippuen kameran iästä ja hinnastai. Pidempi valotusaika lisää kennolle tulevaa valoa ja saa revontulet näyttämään kirkkaalta. Pitkällä valotusajalla pystyy taivaalta poimimaan himmeänkin revontulikaaren ihan näyttävän näköiseksi kuvaksi, mutta nopealiikkeisissä revontulissa revontulien muodot menevät helposti mössöksi. Harjoittelemalla ja kokeilemalla löytää omalle kuvauskalustolle sopivat arvot, mutta jotta ei aivan nollasta tarvitsisi aloittaa, tässä muutamia arvoja joita itse käytän erilaisissa tilanteissa. Nämä arvot on kokeiltu Canon 70D, Samyang 14mm f2.8 yhdistelmällä.

• Himmeät revontulet, erottuvat vain vaivoin paljaalla silmällä, esim rauhallinen kaari tai vyö 
  ISO 1600, valotusaika 10s tai ISO800 valotusaika 20s
• Revontulivöitä tai säteitä, jotka erottuvat selvästi paljaalla silmällä, mutta liikkuvat rauhallisesti
  ISO 1600, valotusaika 4s tai 6s
• Kirkkaat revontulet, jotka liikkuvat ja muuttavat muotoaan nopeasti 
  ISO2400, valotusaika 2s tai ISO3200, valotusaika 1,5s

Kokeilemalla se sitten selviää, mitkä ovat sopivimmat arvot omalla kalustolla kuhunkin tilanteeseen. Ehkä vaikeimmat kuvattavat ovat nopealiikkeiset revontulet, jotka eivät kuitenkaan ole kovin kirkkaat tai valosaasteen vuoksi erottuvat huonosti taivaalta. 

Kuvatessa on syytä käyttää joko kaukolaukaisijaa tai kameran viivelaukaisua. Laukaisupainikkeen painaminen tärähdyttää kameraa, vaikka sen tekisi kuinka varovasti.

Alla vielä pieni revontulikuvaajan lisävarustelista, jotka on syytä ottaa mukaan.

• Otsalamppu. Säätöjä ja muuta on mukavampi tehdä, kun ei tarvitse pitää valonlähdettä kädessä. Nostaa myös turvallisuustasoa siirryttäessä kuvauspaikalle ja takaisin
• Linssinpuhdistusvälineet, puhalluspumppu tai mikrokuituliina. Jos linssi on kylmällä ilmalla ylös kohti taivasta, siihen tiivistyy nopeasti kosteutta, joka pakkasella myös jäätyy nopeasti. Vielä talveakin pahempi tilanne on revontulien kuvaaminen loppukesällä. Jos kuvauspaikalla syntyy usvaa, joutuu linssiä pahimmillaan puhdistamaan joka kuvan jälkeen. 
• Vara-akku. Etenkin kylmällä säällä kuvatessa akku hyytyy nopeasti.
• Tiivis kameralaukku tai muu tiivis kassi. Revontulia kuvatessa ulkona tuppaa olla kylmempää kuin sisällä. Tällöin kamera jäähtyy ja jos sen tuo ulkoa suoraan sisälle, sisäilmassa oleva kosteus tiivistyy kameran pinnalle ja pahimmassa tapauksessa myös kameran sisällä oleville kylmille pinnoille. Tämän voi välttää, laittamalla kameran kameralaukkuun jo ulkona. Laukkua ei saa sisällä avata, ennen kuin kamera on lämmennyt. Varminta on revontulikuvauksen jälkeen mennä suoraan nukkumaan ja siirtää kuvat koneelle vasta seuravana päivänä.

Sitten kun nämä perusasiat alkavat olla hallussa, voi alkaa miettiä mitä muuta revontulikuviin voisi saada mukaan revontulien kaveriksi. Miltä esimerkiksi oma kotitalo näyttäisi revontulien alla? 

Inspiraatiota luovaan revontulikuvaukseen voi katsella esimerkiksi Ursan Taivaanvahdista. Taivaanvahdin kuvat kun klikkaa isommaksi, siellä on linkki kuvan EXIF-tietoihin, joista voi katsoa millaisilla arvoilla ko. kuva on otettu. Ottamiani revontulikuvia löytyy Taivaanvahdin lisäksi Flickristä. 

 Sen verran haluan vielä omaa kirjoitteluani yleisemminkin tarkentaa, että en halua syyllistää tulijoita, oli heidän motiivinsa mikä tahansa. Mua risoo nämä meidän omat päättäjämme ja media, jotka ovat heti huutamassa rasismia, jos joku kehtaa epäillä, että 40 000 turvapaikanhakijaa lyhyessä ajassa saattaisi olla jotain muutakin kuin ihanaa monikulttuurista unelmaa, etenkin kun omillekaan ei ole enää rahaa jakaa. Sen sijaan voisivat ihan rehellisesti sanoa, että riski Ruotsin tielle joutumisesta on olemassa, mutta oikeilla toimilla se ehkä voidaan vielä välttää ja SILTI auttaa hädänalaisia. Pitäisi puhua asioista niin kuin ne on. Suomalainen ymmärtää sellaista puhetta paljon paremmin kuin mitään unelmahöttöä

Joupin Nesteen asentaja arveli, että pelkkä joustopala olisi kyllä mahdollista siitä leikata pois ja laittaa tilalle uusi. Hän tosin olisi joutunut tekemään sen niin, että koko putki olisi irrotettu ja sitton irtonaiseen putkeen oli tehty leikkaa ja liimaa -temput. Asentaja totesi kuitenkin, että heillä ei tuo ole ihan ydinosaamisaluetta ja suositteli Seinäjoen pakoputkea. 

No, sinne siis. Paikan ulkoasusta tulee mieleen lähinnä Uuno elokuvien Härski Hartikaisen korjaamomiljöö. Ulkoasun, eikä edes sen miltä hallissa näyttää sisällä, ei kannata antaa hämätä, sillä sisältä löytyi osaamista. Korjaamon isäntä. Mr. Mäntykoski tutkiskeli autoa alta ja päältä, mittaili joustopalaa ja totesi, että hankala paikka, mutta tehtävissä oleva homma, eikä tarvitse edes irrottaa pakoputkea. Tämä diagnoosi tapahtui tiistaina, ja auton sain viedä korjattavaksi torstaina. Nyt on pakoputki korjattu ja ei todellakaan maksanut paria tonnia vaan murto-osa siitä.

Hyvä, että vielä löytyy vanhan ajan korjaamoja joissa osataan tehdä muutakin kuin vain vaihtaa varaosaluettelon mukaisia osia.

Havaintopalvelun huippuviikko Tähtiharrastuksen "superviikon" aikana 16.3.-22.3. Taivaanvahdissa rikottiin ennätykset revontulimyrskyn, tulipallon ja auringonpimennyksen vuoksi. Seitsemän päivän aikana havaintopalvelua hyödynsi 54 287 käyttäjää yhteensä 79 987 istuntoon. Yksittäisiä sivun katseluita kertyi 415 314.

Aikamoista! Itsekin tuli tuolla viikolla tehtyä neljä havaintoilmoitusta.

Venäjän suosituin suomalainen Ville Haapasalo ja Yle Urheilun Niki Juusela tutustuvat siihen Sotshiin, jota ei olympialähetyksissä nähdä.

1. Mustanmeren Riviera. Ville, Niki ja Muksis rannalla ja kaupungilla. Ihmettelevät talviolympialaiskaupunkia. Katusoittajan haitariesitys. Muksis ei mene uimaan.
2. Hienoa hulluutta. Ville, Niki ja Muksis lähtevät läheiselle Akhun-vuorelle. Kulkupelinä Muksiksen valitsemana avoauto. Ihmetellään Sotshin kehittyvää infraa. Ville kertoo tarinan hienosta hulluudesta
3. Citius, altius, fortius. Olemme yli 600m merenpinnasta Sotshin läheisellä kukkulalla. Ville pelkää korkeita paikkoja ja Niki/Muksis vievät hänet vanhaan maailmanpyörään. Tutustutaan korkeuksista kisapaikkoihin. Paikallisopas Nikolai kertoo ristiriidasta luonnon/kisojen järjestämisen välillä.
4. Kohti Punaista peltoa. Matkataan kohti vuoristoa vanhalla Volgalla. Kuljettajana koko ikänsä taksia ajanut kultahampainen vanha mies. Tarinaa autoteollisuudesta. Muksis voi pahoin autossa. Retkikunta vierailee myös Valko-Venäjän maaperällä.
5. Aavekaupunki. Kisamestoilla. Ihmetellään kulissikaupunkia ja Ville ratkaisee ongelman. Hissit eivät ole käytössä mutta Ville järjestää suhteillaan ylöspääsyn. Villen korkean paikan kammoa härnätään. Huipulla rakennustöiden keskellä keskustelua tulevaisuudesta kisojen jälkeen.
6. Hatsaburista Kippikseen. Ruokulttuuria. Ville ja Niki tutustuvat paikallisen keittiön antimiin ja vierailevat illanistujaisissa sothsilaisessa perheessä. Nikin ennakkoluulot venäläisestä ruuasta murskataan. Muksis tapaa veljensä.
7. Brežnevin kylpy. Ville ja Niki samassa terveyskylpylässä kuin Brežnev aikoinaan. Musta rikkivesi tuoksuu mädiltä kananmunilta ja tuntuu pelottavalta. Lopputuloksena raukea ja ihana olo. Muksis ei suostu tulemaan sisälle kylpylään, jää mieluimmin palmuun odottamaan.
8. Kaupungin sydän. Torikulttuuria a la Sotshi. Ville ja Niki tutustuvat toriin ja maistelevat erikoisuuksia mm. kynttilöiltä näyttäviä rullia ja granaattiomenamehua. Muksis potee torikammoa.
9. Stalinin vettä. Matkailubuumi 1970-80 luvulla suuntautui Suomesta Sotshiin. Muistellaan vanhoja tarjoilijan kanssa. Tutustutaan legendaariseen Hotelli Helmeen ja sen uskomattomaan merivesialtaaseen. Ville kertoo tarinan Mustanmeren vedestä ja Stalinista. Aurinko paistaa ja vesi hellii.
10. Pemmeät kädet. Kylpyläkulttuuria osa 2. Ville ja Niki juovat terveysvettä ja saavat kätensä mutaan. Tuloksena pemmeät kädet ja freesi olo. Muksis viihtyy palmussa ja kuittailee herroille.
11. Hrustsevin maissi. Retkikunta kaupungilla. Tapaamme sotshilaisia ihmisiä ja kyselemme paikallisten mielipiteitä olympialaisten vaikutuksesta. Muksis haluaisi pizzaa mutta herrat Haapasalo ja Juusela käyvät ampumassa ja päätyvät maissikojulle, jossa Muksikselle pakkosyötetään maissia. Tulos on yllättävä. Ville kertoo tarinan Hruštšovista ( = Muksiksen suussa sana taipuu Hrustseviksi).
12. Sateenkaarta etsimässä. Kertomus Ville Haapasalon matkasta maineeseen ja Sotshin merkityksestä Villen uralle. Näemme myös otteita elokuvasta, jolla Ville aikoinaan ”breikkasi” Venäjällä.
13. Ammattimies. Venäjän TV kiinnostui kuvausryhmästämme. Villeä ei löydy haastatteluun. Niki, Muksis ja toinen kuvaaja Ghadi lähtevät etsimään Villeä hotellista. Lopulta kommellusten jälkeen paikallis-TV saa juttunsa ja näemme valmiin insertin.
14. Sotshi sydämessä. Retkikunta lähtee Mustanmeren kalastukseen. Jännitys kohoaa ja vapa taipuu. Muksista pelottaa. Saalis on melkoinen. Ville ja Niki ottavat kalastuskilpailun. Paikalliset kalastajat osoittavat vieraanvaraisuutta ja Niki pitää pöydässä juhlavan puheen.
15. Reissujen reissu. Kokoelma poisleikattuja ja pieleenmenneitä ottoja. Ennennäkemätöntä materiaalia, jossa hymyjä ei säästellä. Niki tekee Muksisesta laulun, Ville laulaa kylvyssä ja sanat sekoavat ”ständäreissä”. Lopussa yhteenveto retkestä ja haikeat mutta onnelliset jäähyväiset.